Mikä on suositusten mukainen kenkä, onko se paljasjalkakenkä?
Paljasjalkakenkä uuden ajan ilmiö, onko paljasjalkakengissä ratkaisu nykypäivän jalkaongelmiin. Markkinoilla on merkittävät määrät erilaisia jalkineita, kilpailu on kovaa ja design on ollut pitkään etusijalla. Designin lisäksi jalkineiden laadukkuutta on aiemmin arvioitu myös esimerkiksi materiaalin laadun sekä eettisyyden kannalta. Nykypäivänä jalkineiden laadukkuutta on ryhdytty kuitenkin kyseenalaistamaan eikä syyttä. Jalkineiden suunnittelussa ja valmistuksessa ei aikaisemmin ole kiinnitetty niin paljoa huomiota jalan anatomiaan ja biomekaaniseen toimintaan. Nyt onneksi jalkineita ja niiden vaikutuksia jalan anatomiaan ja biomekaniikkaan on alettu tutkia enemmän. Etenkin kasvuiässä olevat, lapset ja nuoret ovat herkkiä huonojen jalkineiden vaikutuksille. Seuraavassa tekstissä olemme koonneet tietoa siitä mitä on hyvän jalkineen kuten esimerkiksi paljasjalkakengän ominaisuudet.
Ohjeita hyvän jalkineen valintaan:
(Huom. Paljasjalkakenkä yleensä täyttää nämä vaatimukset)
Kokovalinta
Hyvän jalkineen koko tulee olla riittävä. Varpaiden päät eivät saisi osua jalkineen kärkeen esimerkiksi kävelyn aikana. Lapsilla jalka kasvaa koko ajan, joten on erityisen tärkeää tarkistaa säännöllisesti, että lapsella on oikean kokoinen jalkine. Yleisenä sääntönä voidaan pitää, että pisimmän varpaan pään ja kengän sisäkärjen välissä on vähintään 12 mm kasvu- ja käyntivara
Ulkopohja
Jalkineen ulkopohja tulee olla kiertolöysä, pehmeä, ohut ja taipuisa. Jalkineen tulee mahdollistaa jalkaterän mukautuminen alustaan, esimerkiksi luonnossa liikuttaessa. Etenkin kasvavassa iässä olevan jalkapohja tarvitsee biomekaanista rasitusta, jotta asento ja liikkeiden tunto, sekä lihasvoimat kehittyvät normaalisti. Laadukas paljasjalkakenkä yleensä täyttää nämä vaatimukset
Pohjallinen
Jalkineen pohjallinen tulee olla mahdollisimman tasainen ja mielellään muotoilematon. Terveet jalat ja erityisesti lasten jalat eivät yleensä tarvitse tukea pohjallisista. Monissa jalkineissa tänäkin päivänä on pitkittäiskaaren tuenta, mutta tuennasta voi olla jopa haittaa lapselle. Lapsen jalka tarvitsee biomekaanista rasitusta, jotta jalkapohjaa ryhdissä pitävät lihakset kehittyvät normaalisti.
Lesti
Lestin muodossa on monta huomioitavaa asiaa. Pohjan tulee olla suora, koska jalkaterää ei tule pakottaa mihinkään erityiseen asentoon. Suora lesti parantaa myös jalkaterän kävelynaikaista linjausta. Kärjen muotoilu ei tulisi olla tiukka. Kärjen tulisi olla mahdollisimman hyvin jalkaterän levyinen ja muotoinen, jotta varpaat ja päkiä eivät puristu. Kärjen tulee olla myös varpaiden korkuinen. Oikean kokoinen ja muotoinen kärki jalkineessa mahdollistaa jalan poikittaiskaaren normaalin toiminnan.
Käynti
Jalkineessa tulee olla mahdollisimman pieni käynti (ylöspäin nouseva kärki). Jotta kävelyn eri vaiheet, joista erityisesti varvastyöntö olisivat luonnollisia, tulee jalkineessa olla mahdollisimman pieni käynti. Käynnin sijaan joustava pohjallinen tarjoaa paremmat edellytykset hyvään varvastyöntöön hyvissä jalkineissa. Hyvä varvastyöntö mahdollistaa jalkapohjan pienien lihaksien tehokkaan toiminnan ja kehityksen.
Muuta huomioitavaa
Jalkineessa tulee olla hyvä kiinnitys, joka on säädettävissä. Kiinnityksen tulee parantaa istuvuutta, mutta ei kuitenkaan pidä kiristää. Jalkineen tulee kiinnityksen ja istuvuuden avulla ehkäistä hankausta ja asentomuutoksia käytön aikana. Kiinnityksen lisäksi hyvässä jalkineessa ei tule olla korkoa. Pienikin korko kantapään alla voi muuttaa olennaisesti kehon biomekaanista asentoa. Jalkineen tulee olla myös mahdollisuuksien mukaan kevyttä ja hengittävää materiaalia jotta liikkuminen on luonnollisen helppoa ja kosteus poistuu jalkineesta hyvin.
Tutustu meidän paljasjalkakenkä valikoimaamme: Vauvaari.fi
Lähde: Respecta, saatavilla osoitteessa: https://www.respecta.fi/