Ulkoilun merkitys vanhusten terveydelle ja hyvinvoinnille on kiistaton, mutta joskus motivoiminen liikkeelle lähtemiseen voi olla haasteellista. Vanhusten ulkoilun esteitä voi olla useita, ja ne vaihtelevat yksilöllisesti.
Yleisimpiä haasteita ulos liikkeelle lähtemiselle ovat fyysiset rajoitteet, kuten liikkumisvaikeudet tai kivut, jotka tekevät ulos menemisestä hankalaa tai epämukavaa. Lisäksi sosiaaliset tekijät, kuten yksinäisyys tai huoli turvallisuudesta, voivat estää vanhusta lähtemään ulos. Mielialaan ja motivaatioon liittyvät seikat, kuten masennus tai väsymys, voivat myös vaikuttaa halukkuuteen ulkoilla.
Lappeenrannan maaseudulla asuva 60-vuotias Arja kertoo ulkoilevansa päivittäin pihapiirissään. Hän kaatui muutama vuosi sitten taaksepäin jäisissä rappusissa, minkä jälkeen selkä ei ole kuntoutunut täysin, mutta vaatii sitäkin enemmän liikettä. Kesä ja aurinkoinen ilma inspiroivat häntä lähtemään ulos useita kertoja viikossa.
-Asuin aiemmin kerrostalossa, jolloin ulkoilusta oli vaikeampi innostua. Nyt olen kuitenkin muuttanut rauhaisalle maaseudulle sukuni vanhalle pientilalle, ja täällä liikkumaan motivoivat lintujen laulu, lammen liplatus lähirannassa ja käen kukkuminen, Arja tiivistää.
Tässä artikkelissa tarkastelemme erilaisia lähestymistapoja, joilla voit auttaa lähipiiristäsi löytyvää vanhusta lähtemään ulos ja nauttimaan ulkoilun tuomista hyödyistä.
- Ulkoilu tuo terveyshyötyjä
Ulkoilu tarjoaa monia terveyshyötyjä erityisesti vanhuksille. Kävely tai muu kevyt liikunta ulkona tehostaa verenkiertoa, vahvistaa lihaksia, parantaa nivelten liikkuvuutta sekä edistää sydämen terveyttä. Auringosta saa D-vitamiinia, joka vaikuttaa uneen sekä vähentää infektiosairauksien riskiä.
-Omalla kohdallani kipeän selän kanssa on vaikeampaa motivoitua liikkumaan, mutta tiedän myös, että tehokkain hoitokeino selkävaivoihin on liikkuminen. Pyrinkin fyysisen terveyden kannalta ulkoilemaan edes hieman joka päivä, Arja kertoo omista tottumuksistaan.
Vanhukselle kannattaa tarjota apua ja tukea liikkumiseen. Esimerkiksi kävelykepin tai rollaattorin käyttö voi helpottaa ulkoilua. Etsi myös esteettömiä ulkoilupaikkoja, kuten lähellä olevia puistoja tai kävelyreittejä, jotka sopivat vanhuksen fyysisiin kykyihin.
- Sosiaalinen kanssakäyminen vähentää yksinäisyyttä
Ulkoilu kesällä avaa mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen ja ihmisten tapaamiseen. Tämä ehkäisee yksinäisyyden tunnetta. Vanhusta voi motivoida lähtemään ulos kertomalla, että ulkoillessa voi törmätä naapureihin, tuttuihin tai uusiin mukaviin ihmisiin.
-Ulkoilu olisi mieluisinta lasten ja lastenlasten kanssa, mutta he käyvät kylässä muutaman kerran kuukaudessa. Minulla ei ole kumppania ja useat läheiset ystävät asuvat eri puolilla Suomea, joten tapaan heitä vähemmän. Ulkoilu ja muut aktiviteetit ovat kyllä parhaimmillaan toisten kanssa yhdessä tehtäessä, Arja kertoo.
Voit inspiroida lähipiiristäsi löytyvää vanhusta osallistumaan paikallisiin ryhmiin, jotka järjestävät erilaisia ulkoaktiviteetteja. Usein näihin ovat tervetulleita myös vanhuksen läheiset, joten mukaan liittymistä voi madaltaa se, että tarjoudut menemään mukaan ensimmäisillä tapaamiskerroilla.
- Raitis ilma kohentaa mielialaa
Kesä tarjoaa upean mahdollisuuden nauttia luonnon kauneudesta ja virkistävästä ilmasta. Ulkoilu piristää mielialaa ja antaa energiaa päivään. Kävely luonnossa tarjoaa myös mahdollisuuden nähdä erilaisia kasveja, lintuja ja muita eläimiä, mikä voi lisätä kiinnostusta ulkoilua kohtaan.
-Minua motivoi eniten juuresten ja kasvisten istutus, sillä siitä saan parasta lähiruokaa pitkäksi aikaa. Tällainen hyötyliikunta parantaa paljon mielialaa, Arja tiivistää.
Vanhusta kannattaa motivoida lähtemään ulos kertomalla, miten aurinko ja raikas ilma tekevät hyvää niin keholle kuin mielellekin. Voit myös kysyä, mikä häntä tällä hetkellä mietityttää eniten ulos lähtemisessä.
- Ulkoilmatapahtumat tuovat vaihtelua päiviin
Kesä tarjoaa monipuolisia aktiviteetteja ja tapahtumia, jotka voivat houkutella vanhuksen ulos. Erilaiset konsertit, markkinat, ulkoelokuvat tai vaikkapa retket läheisiin kohteisiin ovat kiinnostavia syitä lähteä ulkoilemaan.
Kannattaa etukäteen tutkia alueen tarjontaa ja ehdottaa aktiviteetteja, jotka voisivat kiinnostaa läheistäsi. Seuraa myös sääennusteita ja valitse ulkoilupäivät, jolloin ilma on suotuisa ja ulkona oleminen miellyttävää.
- Ulkoiluun kannustaminen on tärkeää
Mikäli liikkeelle lähteminen tuntuu haastavalta, kannattaa ulkoilu aloittaa hyvin matalalla kynnyksellä. Esimerkiksi postilaatikolle kävelystä pystyy luomaan mieltä kohentavan rutiinin.
-Itselleni motivaattorina toimivat myös asiat, jotka on pakko hoitaa. Tällaisia ovat esimerkiksi polttopuiden haku talvella ja kasvimaan hoito kesällä, Arja kertoo.
Kun rutiinit ovat löytyneet, anna vanhukselle positiivista palautetta ja kannustusta ulkoilun aloittamiseen ja jatkamiseen. Muistuta vanhusta ulkoilun eduista terveydelle ja hyvinvoinnille sekä siitä, kuinka tärkeää on pitää itsestään huolta.
Apuvälineitä voimavaraiseen elämään
Me Vauvaarilla haluamme avustaa jokaista itsenäiseen ja voimavaraiseen elämään. Lue täältä lisää apuvälineistä, jotka helpottavat ulkona liikkumista.