Vauvaari Saapasrenki

29,90 

Varasto loppu

Saapasrenki

Vauvaari Saapasrenki on apuväline joka tunnetaan myös nimellä kenkärenki. Saapasrenki on erinomainen apuväline kengän poistamiseksi jalasta. Saapasrengillä voi myös mobilisoida nilkan jänteitä ja aikaansaada jänteeseen traktiota. Nilkan mobilisoimisella ja erityisesti traktiolla voi saada nivelpinnat hieman raolleen ja näin voi parantaa nivelen aineenvaihduntaa. Venytys voi lisätä myös nilkan liikkuvuutta tapauksissa, joissa jalka on ollut esimerkiksi kipsauksen takia käyttämättömänä. Saapasrenkimme on myös näyttävä koriste, jolla saa kohennettua eteisen ilmettä.

Erilaisia saapasrenkejä on valmistettu vuosisatoja. Varhaisimmat saapasrengit on valmistettu puusta. Saapasrenki on yksinkertaisimmillaan puulevy, jonka toiseen päähän on sahattu v-muotoinen aukko ja jonka alla on toisesta puupalasesta korotusosa, jolla saadaan renki seisomaan v-haara viistosti ylöspäin. Saapasrenkiä käytetään astumalla toisella jalalla kärjen päälle, kiilaamalla irrotettavan kengän kantaosa v-railon väliin ja vetämällä kenkä jalasta nostamalla jalka ylöspäin.

Perinteisestä puista kenkärenkiä voi tulla vastaan erilaisissa maakunta- ja kotimuseoissa. Esimerkkinä kenkärenki, joka on esillä Seurasaaren ulkomuseossa sijaitsevassa Leppälän mökissä. https://www.finna.fi/Record/musketti.M012:S3400:192

Meidän saapasrenki on valmistettu alumiinista perinteisin menetelmin valamalla. Raaka-aineena käytämme kierrätettyä alumiiniromua kuten säilykepurkkeja, alumiinikaapelia, moottorin osia sekä erilaisia metallinkeräykseen toimitettuja esineitä. Kyseistä tuotetta on valmistettu 80- luvulta lähtien. Saapasrenkiä valmistettiin alun perin pronssista, mutta nykyiset säädökset estävät meitä myymästä tuotteita, joissa voi olla hyvin pieniä määriä lyijyä. Pyrimme saamaan markkinoille jatkossa myös pronssisen tuotteen, jonka tuoteturvallisuus on nykyvaatimusten mukainen.

Linkki saapasrengin valmistusprosessiin.

Katso myös muut myytävät tuotteemme osoitteessa http://fennohealth.fi/kauppa

Paino 0,5 kg (kilogramma)