Liikkumisen apuvälineet

Näytetään tulokset 1–12 / 18

Ale!
Ale!
Ale!
Ale!
Ale!
Ale!
Ale!
Ale!
Ale!
Ale!
Ale!

Liikkumisen apuvälineet sisälle ja ulkoiluun

Liikkumisen apuvälineet on suunniteltu edistämään toimintakykyä sisällä ja ulkona sekä lisäämään itsenäisyyttä. Tämän kategorian käytettyimpiä apuvälineitä ovat kävelykepit ja rollaattorit. Näiden ja muiden liikkumisen apuvälineiden avulla käveleminen kotona ja sen ulkopuolella helpottuu toisinaan jopa huomattavasti. Kotona esimerkiksi vessaan tai sängyn viereiseen seinään asennettavat tartuntakiskot helpottavat liikkumista ja huoneesta toiseen siirtymistä. Samalla ne tuovat lisäturvaa estämällä vakavia kaatumisia. Myös vaikkapa autoon siirtymiseen ja kaupassakäyntiin löytyy käteviä apuvälineitä, kuten tartuntapihtejä ja kääntymistä helpottavia istuintyynyjä.

Liikkumisen apuvälineet tarjoavat apua myös niille, joilla tasapainon säilyttäminen on hankalaa. Tätä varten voidaan hankkia kävelykepit tai rollaattori sisä- ja ulkotiloihin kaikenlaisen liikkumisen sekä paikallaan seisomisen tueksi. Esimerkiksi kevyt ja helposti ohjattava sisärollaattori auttaa siirtymään huoneesta toiseen ja kuljettamaan tavaroita ja aterioita itsenäisesti silloin, kun muiden apua ei ole saatavilla. Kävelykepit taas tarjoavat tukea ja auttavat siirtämään kuormitusta pois jaloista, mikä voi tuoda lisää itsevarmuutta kävelemiseen ja tehdä liikkumisesta vähemmän kivuliasta. Toisinaan pienimmätkin asiat voivat auttaa itsenäisyyttä suuresti, ja siksi Vauvaari tarjoaa liikkumisen apuvälineitä kattavasti yksilöllisiin tarpeisiin. Istuimelliset, nelijalkaiset ja kokoontaitettavat kävelykepit kuten näiden oheistarvikkeetkin (kuten esimerkiksi jääpiikit, pidikkeet ja kumitulpat), kuuluvat kaikki valikoimaan.

Oikeanlaisilla välineillä voidaan siis tuoda varmuutta liikkumiseen, lisätä turvallisuutta, vähentää kipuja ja tehdä arjesta itsenäisempää sekä elämästä mielekkäämpää. Arjen eri toimintojen helpottamiseksi löydät verkkokaupastamme valikoiman laadukkaita apuvälineitä vanhuksille ja liikuntarajoitteisille. Liikkumisen apuvälineiden lisäksi kannattaa myös tutustua esimerkiksi lääkinnällisiin apuvälineisiin, hygieniatarvikkeisiin, peseytymisvälineisiin, arjen apuvälineisiin ja koko valikoimaan. Jos et taas itse tiedä, mistä tuotteesta olisi eniten hyötyä juuri sinulle, lähetä meille viestiä osoitteeseen asiakaspalvelu@vauvaari.fi. Autamme sinua mielellämme löytämään sopivan tuotteen!